sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Suklainen mokkakerroskakku

Minun oli jo pitkään tehnyt mieli leipoa kerroskakku ennen kuin ehdin tämän kakun toteuttaa. Kakku oli aivan ihana! Pohjana sacherkakun suklaakakkupohja ja täytteenä kahvilla maustettua suklaatäytettä. Koristelin kakun kermavaahdolla, suklaaganachella ja pähkinöillä. Tein myös muutamia valkosuklaakoristeita - pieniä palloja ja sydämiä. Vielä muutama mintunlehti ja siinä se.
 
Kerroskakun kokoaminen ei ole mitenkään vaikeaa, mutta kakkutuet maksavat kiitettävästi. Ja entäpä sitten kun tekisi mieli leipoa kerroskakku, mutta niitä ei satu olemaan? Kehittelin sitten tällaisen diy-version: kakkutuiksi paksuja varrastikkuja ja pienemmän kakun alustaksi jäätelörasian kannesta leikattu sopivan kokoinen pala. Ja kyllä, ne toimivat vallan mainiosti. Ei mitään hankaluuksia kestävyydessä!
 
 
 
 


 

 
 
 
 
 
Suklainen mokkakerroskakku
  • riittävyys: noin 12-14 palaa
  • valmistusaika: aktiivinen 1-2 h ja passiivinen väh. 3 h
  • säilyvyys: ainakin 3-4 päivää jääkaapissa kuvulla suojattuna
  • vuoka: reunallinen uunipelti leivinpaperilla vuorattuna + halkaisijaltaan noin 11 cm ja 17 cm tasapohjaiset astiat
 
pohja:
150 g voita tai margariinia
150 g tummaa suklaata
5 valkuaista
0,5 dl sokeria
5 keltuaista
1 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
 
kostutus:
1,5 dl maitokahvia (noin puolet ja puolet)
 
täyte:
2,5 dl flora vispiä
100 g tummaa suklaata
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl kahvia
 
kuorrutteen kermavaahto:
2,5 dl flora vispiä
1 tl sokeria
 
suklaaganache:
100 g tummaa suklaata
1 dl kuohukermaa
 
koristeluun:
mintunlehtiä
(suola)pähkinöitä
25 g valkosuklaata
vaaleanpunaista elintarvikeväriä
 
tarvitset lisäksi:
1-2 varrastikkua
jäätelö- tai karkkirasian kansi
 
 
 
Leivo pohja. Sulata voi ja rouhittu suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Jätä odottamaan. Sekoita jauho, perunajauho, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään.
 
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää sokeri (0,5 dl). Jatka vatkaamista, kunnes vaahto pysyy kallistetun kulhon pohjalla.
 
Vaahdota keltuaiset ja sokeri (1,5 dl) vaahdoksi. Kun vatkaat tässä järjestyksessä, vatkaimia ei tarvitse pestä välissä.
 
Sekoita keltuaisvaahtoon suklaaseos sekä kuivat aineet siivilöiden. Kääntele lopuksi valkuaisvaahto varovasti joukkoon. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista.
 
Kaada taikina pellille ja tasoita pinta. Paista 175 asteessa noin 15-20 minuuttia. Pohja on valmis, kun keskelle työnnettyyn tikkuun ei tartu taikinaa ja pinta on hieman kimmoisa. Anna jäähtyä viitisen minuuttia ja kumoa sitten leivinpaperin päälle. Peitä pohja liinalla ja anna jäähtyä rauhassa.
 
 
Täytä kakku. Vuoraa noin  11 cm ja 17 cm tasapohjaiset astiat kelmulla. Sulata tumma suklaa. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto, kahvi sekä sulatettu suklaa. Leikkaa kakkulevystä kaksi isompaa 17 cm palaa ja kaksi 11 cm palaa. Kokoa rääppeistä vielä yksi iso ja yksi pieni pohja. Aseta molempiin astioihin ehjät kakunpalat, kostuta. Levitä päälle täytettä ja kokoa näin molemmat kakun. Laita asettumaan jääkaappiin.
 
 
Kokoa ja kuorruta. Vaahdota kerma, mausta sokerilla. Kumoa isompi kakku tarjoilulautaselle. Levitä sen päälle ja reunoille kaksi kolmasosaa kermavaahdosta. Leikkaa varrastikuista neljä sopivan kokoista palaa. Tikun oikea koko selviää, kun työnnät tikun kakkuun. Lisää milli tikun korkeuteen, jotta pienempi kakku ei uppoa alempaan. Leikkaa jäätelörasian kannesta pienemmän kakun kokoinen alusta, voit vähentää halkaisijasta sentin jottei alusta jää näkyviin. Asettele tikut kakun keskelle tasaisesti, ja tarkista että alusta sopii niiden päälle hyvin. Kumoa toinen kakku alustan päälle ja siirrä varovasti isomman kakun päälle tikkujen varaan. Levitä pikkukakun reunoille loppu kermavaahto. Huomaa peittää myös kakkujen välille syntynyt rako! Jos pikkukakun pinta on kovin epätasainen, sitäkin voi tasoittaa kermavaahdolla suklaakuorrutetta varten.


pienemmän kakun alusta tukien varassa
 
 
Tee sitten suklaaganache. Rouhi suklaa. Kuumenna kerma ja kaada suklaan päälle, odota pari minuuttia jotta suklaa sulaa. Sekoittele sitten seos tasaiseksi. Kaada suklaaganachea pienemmän kakun päälle, auta hieman jotta se valuu myös reunoille. Kaada sitten isommankin kakun päälle suklaaganachea. Laita asettumaan jääkaappiin.
 
 
Viimeistele kakku. Aloita valkosuklaakoristeista. Käytin konvehti- ja jääpalamuotteja, mutta muutkin kelpaavat. Sulata valkosuklaa. Levitä valkosuklaata muotteihin. Värjää sitten osa valkosuklaasta vaaleanpunaiseksi, tee siitäkin koristeita. Laita jähmettymään jääkaappiin.
 
Irrota koristeet varovasti. Viimeistele kakku pähkinöillä, mintunlehdillä ja suklaakoristeilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)