torstai 30. heinäkuuta 2015

Syntinen brownie-juustokakku

Joku aika sitten kokeilin Wicked sweet kitchenin brownie-juustokakkua juustokakkuinnostuksessani. Blogissa oli hehkutettu kakkua täydelliseksi, ja hyvää se olikin. Täydellinen oli mielestäni liioittelua, mutta hyvin kakku kauppansa teki. Olen enemmän tavallisempien juustokakkujen ystävä. Suklaanrakastajien mieleen tämä kuitenkin on, joten jos yhtään tekee mieli tätä kannattaa kokeilla.
 
 


 
 
 
 
 
 
Brownie-juustokakku
  • riittävyys: noin 10-12 palaa
  • valmistusaika: aktiivinen noin 30-40 min + passiivinen 30 min + jäähtyminen yön yli
  • säilyvyys: ainakin kolmisen päivää jääkaapissa
  • vuoka: noin 24 cm irtopohjavuoka, pohjalle leivinpaperi ja reunoille voitelu
 
brownie-kerros:
115 g tummaa suklaata
85 g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa, huoneenlämpöistä
1 dl vehnäjauhoja
 
juustokakkukerros:
70 g tummaa suklaata
230 g maustamatonta tuorejuustoa
0,75 dl sokeria
1 rkl kaakaojauhetta
1 kananmuna

 
Aloita leipomalla brownie-kerros. Pilko tumma suklaa ja voi pienemmiksi paloiksi ja sulata vesihauteessa tai mikrossa. Lisää sokeri ja vaniljasokeri suklaa-voiseokseen ja sekoita tasaiseksi vispilällä. Lisää munat yksitellen ja sekoita aina hyvin. Sihtaa lopuksi jauhot ja suola seokseen, kääntele varovasti tasaiseksi taikinaksi lastalla. Älä sekoita liikaa. Ota puolet taikinasta sivuun. Levitä toiset puolet taikinasta vuoan pohjalle ja tasoita pinta. Paista brownie-pohjaa uunin keskitasolla 5-8 minuuttia, kunnes pinta on pysähtynyt.
Tee sillä aikaa juustokakku. Sulata tumma suklaa, laita sivuun. Sekoita tuorejuusto notkeaksi lusikalla. Lisää sokeri ja sekoita tasaiseksi. Lisää kaakaojauhe ja sitten kananmuna, sekoita tasaiseksi molempien jälkeen. Lisää lopuksi suklaasula ja sekoita tasaiseksi nopeasti.
 
Kaada juustokakkuseos varovasti esipaistetun brownie-pohjan päälle. Lusikoi loput brownie-taikinasta isoina nokareina juustokakkukerroksen päälle. Marmoroi pinta kevyesti veitsellä. Paista kakkua uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, tai kunnes reunat ovat pysähtyneet mutta keskiosa tutisee vielä. Anna kakun jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja nosta se sitten jääkaappiin vetäytymään yön yli.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Omena-mustikkapiirakka

Eräänä aamuna heräsin todella aikaisin. Söin aamupalaa ja lueskelin kirjaa, kunnes tylsistyin ja rupesin leipomaan. Muiden nukkuessa päädyin helppoon piirakkaan, johon ei tarvita vatkainta. Täytteeksi pääsi nuutunut omena ja mustikat, jotka kävin nopeasti poimimassa. Oli varmaan mukava herätä piirakan tuoksuun!
 
 
 
 


 
 
 

Omena-mustikkapiirakka
  • riittävyys: 10-12 palaa
  • valmistusaika: aktiivinen 20 min + passiivinen 35 min
  • säilyvyys: ainakin 3 päivää jääkaapissa, kelmulla suojattuna
  • vuoka: noin 27 cm halkaisijaltaan oleva piirakkavuoka voideltuna
 
 
pohja:
125 g voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja
1 dl ruis-, graham- tai täysjyvävehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl sokeria
1 dl piimää tai maustamatonta jogurttia
1 kananmuna
 
täyte:
250 g maitorahkaa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
2 dl mustikoita
1 omena
 
 
 
Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Sulata voi tai margariini. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon voisula. Taikinan kuuluu olla tässä vaiheessa murumaista. Ota taikinasta yksi kolmasosa sivuun, se tulee murupäälliseksi. Lisää taikinan joukkoon piimä tai jogurtti ja muna, sekoita. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.
 
Sekoita rahkaan sokerit ja muna. Levitä seos taikinan päälle. Pilko omena pieneksi paloiksi. Levitä omena ja mustikat tasaisesti rahkaseoksen päälle ja ripottele viimeisenä murutaikina. Paista uunin alatasolla noin 35 minuuttia. Pinta ei tummu juurikaan, joten kurkkaa piirakan pohjaa kypsyyttä miettiessäsi.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kinuskinen lomakakku siskolle

Isosiskollani alkoi loma viime maanantaina, ja hän pyysi minua leipomaan lomakakun. Mikäpäs sen mukavampi tehtävä! Lähdimme maanantaina Berliiniin, joten leivoin kakkupohjan ja täytin sen jo sunnuntaina, maanantaiaamuna viimeistelin kakun. Siskoni ainakin kehui kakku joten kai se sitten hyvää oli..! Pohja oli suklainen, täytteenä kinuskia, raikasta rahkavaahtoa ja pähkinöitä sekä päällä kinuskia ja rahkavaahtoa. Raikasta ja makeaa, kevyttä ja tuhtia - aika hyvä yhdistelmä.









Suklaakakku kinuskin ystäville
  • riittävyys: noin 6 palaa
  • valmistusaika: aktiivinen 2 h + passiivinen 2-3 h
  • säilyvyys: kolmisen päivää jääkaapissa kuvun alla
  • vuoka: noin 15 cm kakkuvuoka voideltuna ja korppujauhotettuna

pohja:
2 kananmunaa
0,5 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
0,5 tl leivinjauhetta

kinuski:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria

kostutus:
0,75 dl maitokahvia (noin puolet ja puolet)

täyte ja kuorrute:
annos kinuskikastiketta
2 dl vispikermaa
250 g maitorahkaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
noin 0,5 dl pähkinärouhetta
50 g tummaa suklaata rouhittuna

koristeet:
pari palaa tummaa suklaata


Leivo pohja. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon, kääntele varovasti tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista 175 asteessa noin 20-25 minuuttia, kunnes tikkuun ei tartu enää taikinaa. Anna pohjan jäähtyä viitisen minuuttia, kumoa se sitten ja peitä vuoallaan. Anna jäähtyä kokonaan.
 
Tee kinuskikastike. Sekoita sokeri ja kerma kattilassa, kuumenna kiehuvaksi. Keitä puoliteholla noin 10 minuuttia kunnes rakenne hieman paksunee, mutta älä keitä kinuskiksi asti. Jaa kuuma kinuski tasan kahteen kulhoon ja anna jäähtyä. Jätä toinen kinuskeista odottamaan kuorruttamista
 
Täytä kakku. Vaahdota kerma, sekoita siihen rahka ja sokerit. Ota vaahdosta kolmasosa talteen kuorruttamista varten. Leikkaa kakku kolmeen osaan. Aseta alin pohja vuokaan ja kostuta se maitokahvilla. Levitä pohjalle puolet vaahdosta, puolet kinuskikastikkeesta sekä pähkinä- ja suklaarouhetta. Nosta uusi pohja päälle, kostuta, levitä loppu vaahto, kinuski ja pähkinä- sekä suklaarouhe. Nosta viimeinen pohja päälle ja kostuta sekin. Peitä kakku kelmulla ja nosta jääkaappiin mielellään vähintään tunniksi lepäämään.
 
Tee koristeet kakun jäähtyessä. Ota pala leivinpaperia. Sulata tumma suklaa. Lusikoi se pakastuspussin kulmaan ja leikkaa kulmasta pieni pala pois. Pursota leivinpaperille haluamasi mallisia koristeita kuusi ja muutama varakappale. Nosta kovettumaan pakastimeen tai jääkaappiin.
 
Viimeistele kakku. Laita lopusta rahkavaahdosta kolmasosa pursotinpussiin odottamaan. Levitä loppu kakun reunoille. Lämmitä kuorruttamiseen varattua kinuskikastike tarvittaessa hieman mikrossa, jotta se notkistuu. Levitä se kakun päälle, kinuski saa valua myös reunoille. Pursota lopusta kermasta kuusi kermaruusua ja asettele niille suklaakoristeet. Anna kakun levätä jääkaapissa vielä hetki ennen tarjoilua, jotta kinuski kovettuu.
 

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Terveiset Berliinistä!

Olen juuri ollut neljä päivää Berliinissä, ja siitä johtui myös postaustauko. Tässä hieman kuvia reissulta!
 

Kahvila Allégretto - sacherkakkua, omenatorttua ja kirsikkapiirakkaa
 
 

Beef Grillclub By Hasir - lihapullia kera perunoiden ja juustosalaatti
(ja psst, ravintolassa on vessa vaikka naistarjoilija muuta väittäisi...)


 
Aivan ihana suklaaparatiisi Fassbender & Rauch chocolatiers
- oli suklaakauppa, suklaakahvila, ravintola...



Suklaakahvilan appelsiini-, tiramisu- ja sacherleivos
 
 
 
Pieni matkamuisto - saksankielinen leivontakirja suklaiden kera
 
 

DDR-museo kertoi Itä-Saksan historiaa



Brandenburgin portti
 
 

East-Side Gallery - osa Berliinin muurista on täynnä taitelijoiden maalauksia
 
 

Ravintola Amici - lounaalla sai viidellä eurolla todella herkullisia pizzoja
 
 
 
Kävimme Brasserie Le Paris -ravintolassa, ja wiener-leike oli lautasen kokoinen... Pihvin kanssa tullut perunasalaatti oli aivan ihanaa!
 
 

Let´s Go Sylt yllätti positiivisesti - tomaattikeittoa, naudan sisäfilettä ja parmesansalaattia, jälkiruokana vas. "double cream brulee" ja hedelmälautanen
 
 

Ensimmäisenä illalla kävimme Pertocellissa - lohta, pinaattiravioleja ja sisilialainen jäätelöannos



Läheisessä puistossa oli ihanan rauhallista
 
 
 
Yövyimme Hotel Augustassa - ihanat maisemat ja herkullinen aamupala!
 

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kinuskinen banaani-suklaakääretorttu

Tiedättekö sen tunteen, kun inspiraatio iskee ja kaikki muu unohtuu?

En voinut olla leipomatta keksittyäni idean. Suklainen pohja ja kinuskinen mascarpone-banaanitäyte ovat sellainen yhdistelmä, jota ei helposti jätä maistamatta! Lopputulos oli valehtelematta täydellinen, kääretorttu ei kauaa ehtinyt vanheta. Ihanasta mausta huolimatta se on aika nopea ja helppo tehdä.






 
 

 
 Kinuskinen banaani-suklaakääretorttu
  • riittävyys: noin 10 palaa
  • valmistusaika: aktiivinen 1 h + passiivinen väh. 3 h
  • säilyvyys: ainakin pari, kolmekin päivää jääkaapissa
  • vuoka: leivinpaperilla vuorattu uunipelti
kinuskikastike:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeri

kääretorttupohja:
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
 
täyte:
annos kinuskikastiketta
250 g mascarponea
1 banaani
50 g tummaa suklaata
 
koristeluun:
hieman kinuskia
 
 
Aloita kinuskikastikkeesta. Kuumenna kuohukermaa ja fariinisokeria kattilassa samalla sekoittaen. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin 10 minuuttia. Ota pois levyltä ja anna jäähtyä hetki. Jäähdytä kylmäksi.
 
Leivo pohja. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon varovasti lastalle nostellen. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja tasoita pinta. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia. Kumoa kuumana sokeroidulle leivinpaperille ja irrota peltiä vasten ollut leivinpaperi kääretortusta. Laita leivinliina pohjan päälle ja rullaa pohja tiukaksi rullaksi. Näin kääretorttu ei halkeile täytön jälkeen rullattaessa. Anna jäähtyä rauhassa.
 
Täytä kääretorttu. Pilko banaani ja rouhi suklaa. Ota pieni osa kinuskista syrjään koristelua varten. Sekoita kinuski, banaani ja suklaa mascarponen joukkoon. Avaa rullattu kääretorttu ja levitä sille täyte. Rullaa kääretorttu ja anna sen vetäytyä hetki.
Viimeistele. Koristele kääretorttu valuttamalla päälle kinuskikastiketta.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Viinimarjakakku kinuskilla

Jos pakastimesta löytyy vielä marjoja, ne on hyvä käyttää viimeistään nyt pois. Pakastimen kätköistä löytyi vielä viinimarjoja, ja pikaisen googlailun jälkeen löysin reseptin Kakkupuutarhasta, kiitokset sinne. Lopputuloksena syntyi herkullisen pehmeä kakku kinuskilla koristeltuna. Kylkeen vielä kermavaahtonokare ja makunautinto taattu! Kinuskista huolimatta kakku oli ihanan raikas marjojen ansiosta. Käytin tähän sekä punaisia että mustia viinimarjoja, mutta niiden väri ei vaikuta mitenkään ratkaisevasti lopputulokseen. Uskoisin, että myös puolukat toimivat kakussa.
 
 
 
 
 



 
 
 
 
Kinuski-viinimarjakakku
  • riittävyys: 8-10 palaa
  • valmistusaika: aktiivinen 40 min + passiivinen väh. 1 h
  • säilyvyys: neljä, viisikin päivää jääkaapissa kuvun alla
  • vuoka: noin 20-22 cm halkaisijaltaan oleva kakkuvuoka voideltuna, pohjalle leivinpaperi
 
kakkupohja:
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
50 g voita tai margariinia
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
0,5 dl maitoa
2,5 dl viinimarjoja
 
päälle:
2,5 dl viinimarjoja
1-2 rkl sokeria
 
kinuski:
1 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
 
tarjoiluun:
kermavaahtoa
 
 
Leivo kakku. Sulata voi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon jäähtynyt voisula. Lisää sitten jauhot ja maitoa varovasti käännellen seokseen. Kääntele viimeisenä joukkoon viinimarjat. Kaada taikina kakkuvuokaan ja tasoita pinta. Ripottele päälle loput viinimarjat ja sokeria. Paista 175 asteessa noin  50 minuuttia, kunnes tikkuun ei tartu taikinaa. Anna jäähtyä.
 
Tee kinuski. Sekoita kerma ja fariinisokeri kattilassa, kuumenna kiehuvaksi. Keitä seosta puoliteholla välillä sekoitellen noin 5 minuuttia. Kinuskin ei tarvitse vielä paksuuntua paljoa, vaan se pitää jättää kastikemaiseksi. Ota seos pois levyltä mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Anna kinuskin jäähtyä hetki.
 
Viimeistele kakku. Valuta kinuski kakun päälle ja tarjoile kakun kanssa kermavaahtoa.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Minttuinen mustikkapiirakka

Mustikkasesonki on tänä vuonna myöhässä, mutta pikkuhiljaa sekin alkaa tulla. Tein mustikoista ihanan, hieman erilaisen piirakan. Sen ranskankermasta tehty täyte on maustettu tuoreella mintulla, mikä tuo uutta vivahdetta piirakkaan. Piirakka on nopea tehdä ilman vatkainta, mutta makunautinto on silti taattu. Kuumalla kelillä uunituoreen piirakan kanssa vielä vaniljajäätelöä, nam...







Minttuinen mustikkapiirakka
  • riittävyys: 8-10 palaa
  • säilyvyys: noin 3 päivää jääkaapissa, kuvun tai kelmun alla
  • valmistusaika: aktiivinen 20 min + passiivinen 25 min
  • vuoka: halkaisijaltaan noin 27 cm piirakkavuoka voideltuna
      
pohja:
100 g voita tai margariinia
0,5 dl sokeria
1 kananmuna
1,75 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
 
täyte:
200 g ranskankermaa
0,5 dl sokeria
noin 2 rkl hienonnettua minttua
1 kananmuna
noin 4 dl mustikoita (pakastetutkin käyvät)
 
koristeluun:
mintunlehtiä
 
 
Aloita pohjasta. Sekoita rasva ja sokeri voimakkaasti sekoittaen lusikalla tai lastalla. Lisää muna, sekoita todella hyvin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Levitä taikina veitsellä tai kädellä painellen voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
   
Tee täyte piirakkaan. Sekoita ranskankerma, sokeri, kananmuna ja hienonnettu minttu. Levitä täyte pohjalle, ripottele päälle mustikat. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Piirakka on valmis, kun reunat ovat saaneet väriä ja täyte on hyytynyt.
 
Viimeistele piirakka mintunlehdillä ennen tarjoilua.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Eväät Jazzeille

Jazzeille tarvitaan aina kunnon eväät. Kokosin tähän nyt sopivia ehdokkaita eväskoriin. Repertuaari vaihtelee makeasta suolaiseen ja raikkaasta tuhtiin. Näistä on helppo valita itseä miellyttävät leivonnaiset. Tässä on ensin pieni esittely- ja vinkkiosio ja sitten siirrytään itse resepteihin.
 
 
 
Menu
 
Pienet aura-tomaattimuffinit
 
Kasvispiirakka
 
Juustosarvet
 
*
 
Appelsiini-suklaacookies
 
Minttu- ja mansikkaleivokset
 
Kinuski-suklaatarteletit
 
*
 
Raparperi-vaniljakakku
 
 
 
Suolaisella puolella on minikoossa tehtyjä aura-tomaattimuffineita, joita on mukava napostella. Samaan kastiin pääsevät myös paprikalla ja purjolla maustettu kasvispiirakka ja helpot juustosarvet. Omat juustosarveni täytin aurajuustolla, mutta muukin kelpaa. Muffinit ovat parhaimmillaan samana päivänä, mutta piirakan voi tehdä jo edellisenäkin. Juustosarvet voi tehdä vaikka jo nyt ja pakastaa jazzeja varten.
 
Makeitakin naposteltavia riittää. Syntisen herkulliset suklaacookiet ovat helppoja tehdä, ja nekin voi valmistaa etukäteen. Niitä kannattaa varata tarpeeksi, sillä oikein paistettuna niitä on hankala vastustaa. Myös kreemillä kuorrutetut leivokset on helppo tehdä ja siisti syödä, makukin on aivan ihana. Leivoksia voi tehdä kahta makua taikka vain omaa lemppariaan, valinnan vapaus on sinulla. Toisaalta kahdenlaiset leivokset ovat käteviä, sillä ihmisten makumieltymykset poikkeavat toisistaan. Kinuskisuklaatarteletit ovat myös aivan huikeita naposteltavaksi, kuka nyt ei kinuskin ja suklaan yhdistelmästä pitäisi...
 
Kakku kruunaa juhlan kuin juhlan, mutta perinteistä kermakakkua on lämpimällä ilmalla hankala saada säilymään kylmälaukussakaan. Tämän vuoksi on mukavaa vaihtelua leipoa kreemillä täytetty kakku. Tätä makeaa kakkua riittää pienikin pala taltuttamaan makeanhimon, mutta sitten voikin taas siirtyä suolaisten puolelle! Raparperikakku on kesän kuuminta muotia oleva "naked cake", eli reunat jätetään kuorruttamatta. Tämä tuo kakkuun ihanaa rempseyttä ja onkin siksi oiva eväskakku.
 
Lähes kaikki leivonnaiset on lämpimällä säällä hyvä säilyttää kylmälaukussa. Muffinit ja juustosarvet pärjäävät ilman kylmälaukkua, mutta muille se kannattaa ottaa. Leivonnaiset ovat kuitenkin kaikki melko säilyviä, eli ne pärjäävät kylmäkallejen voimalla koko päivän. Leivonnaisten lisäksi salaatti ja tuoreet mansikat kuuluvat jazzeille. Hyvää jazzailua ja herkuttelua kaikille!
 
 
* * *
 
 
 
 
 
 
 
Pienet aura-tomaattimuffinit
  • riittävyys: 24 minimuffinia
  • valmistusaika: aktiivinen 15 min + passiivinen 15 min
  • säilyvyys: ainakin kolmisen päivää jääkaapissa
  • vuoat: 24-koloinen minimuffinipelti huolellisesti voideltuna
 
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl paprikajauhetta
0,5 tl mustapippuria rouheena
1 tl basilikaa (kuivattua)
1 dl maitoa
1 kananmuna
0,25 dl öljyä
1 dl juustoraastetta
noin 40 g aurajuustoa muruina
0,5 dl aurinkokuivattuja tomaatteja kuutioina
 
 
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon maito, munat ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Kääntele lopuksi joukkoon juustoraaste, aura ja tomaatit. Jaa taikina 12 muffinivuokaan. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 10-14 minuuttia. Valmiin muffinin pinta on saanut hieman väriä ja on kimmoisa. Älä paista liikaa, jotteivat muffinit kuivu.
 
 
 
* * *
 
 
 
 
 
 
 
Kasvispiirakka
  • riittävyys: noin 20 pientä palaa / 10 isompaa
  • valmistusaika: aktiivinen noin 30 min + passiivinen 40 min
  • säilyvyys: jääkaapissa ainakin pari, kolme päivää, voi pakastaa
  • vuoka: noin 25x25 cm vuoka leivinpaperilla vuorattuna tai halkaisijaltaan noin 27 cm piirakkavuoka voideltuna
  • vinkki: kolminkertaista ainekset ja tee piirakka pellille
 
valitse pohja:
 
1.
1 dl ruisjauhoja
0,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
noin 2 dl perunamuusia
0,25 dl öljyä
 
2.
1 dl ruisjauhoja
0,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
100 g voita tai margariinia
0,5 dl vettä
 
 
täyte:
1 paprika
pala purjoa
1-2 dl juustoraastetta
2 kananmunaa
1 dl maitoa
100 g ruohosipulituorejuustoa
 
 
Tee pohja.
1. Sekoita kuivat aineet ja lisää muut joukkoon.
2. Sekoita kuivat aineet ja nypi joukkoon voi. Lisää viimeisenä vesi.
Taputtele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
 
Täytä piirakkapohja. Pilko paprika ja purjo pieneksi. Ripottele ne piiraspohjan päälle. Ripottele juustoraaste viimeisenä päällimmäiseksi. Sekoita maito, tuorejuusto ja kananmunat keskenään ja valuta piirakan päälle. Paista 200 asteessa noin 30-40 minuuttia kunnes pinta on saanut hieman väriä. Tarjoile kylmänä tai lämpimänä.
 
 
 
* * *
 
 
 
 
 
 
 
Juustosarvet
  • riittävyys: 12-16 kpl
  • valmistusaika: aktiivinen 30 min + passiivinen 20 min
  • säilyvyys: parhaimmillaan tuoreena, jääkaapissa pari päivää, voi pakastaa
 
 
taikina:
2 dl juustoraastetta
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
0,5 dl öljyä
2 dl maustamatonta jogurttia tai kermaviiliä
 
täyte:
voimakkaampaa juusto, esim aura, feta...
juustoraastetta
 
voiteluun:
kananmunaa
 
 
Tee taikina. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään. Lisää juustoraaste, öljy ja jogurtti. Sekoita tasaiseksi. Kauli taikina suureksi levyksi jauhetulla leivonta-alustalla tai leivinpaperilla. Leikkaa levy 12-16 kolmioksi. Levitä juustoja jokaisen lohkon leveään päähän. Rullaa lohkot ja taivuta hieman. Nosta sarvet pellille ja voitele kananmunalla. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea ja myös pohja on saanut väriä. Peitä liinalla ja anna jäähtyä.
 
 
 
* * *
 
 
 
 
 
 
Appelsiini-suklaacookies
  • riittävyys: 30 cookieta, halkaisija noin 5-6 cm
  • valmistusaika: aktiivinen noin 30 min + passiivinen 1 h
  • säilyvyys: tiiviissä rasiassa ainakin 5 päivää, huoneenlämmössä tai jääkaapissa
  • vinkki: saat eilisestä cookiesta kuin tuoreen lämmittämällä sitä mikrossa hetken
 
170 g voita tai margariinia
150 g = 2 dl fariinisokeria
50 g = noin 0,5 dl sokeria
1 kananmuna
250 g = 4 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
200 g tummaa suklaata
1 appelsiinin raastettu kuori + 2 tl puristettua mehua
 
 
Tee taikina. Vaahdota voi ja sokerit, lisää muna hyvin vatkaten. Rouhi suklaa karkeasti, sattumia saa jäädä. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Kääntele lopuksi joukkoon suklaarouhe sekä appelsiinin kuoriraaste ja mehu. Taikinan kuuluu olla paksua. Laita jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi, kauemminkin voi pitää.
 
Paista cookiet. Pyörittele taikinasta palloja ja nostele ne leivinpaperin päälle pellille. Älä litistä! Pallojen väliin kannattaa jättää tilaa. Tästä taikinasta tulee 2-3 pellillistä. Paista cookiet pelti kerrallaan 175 asteessa noin 8-10 minuuttia. Valmiit cookiet ovat keskeltä todella pehmeitä ja jopa raakoja, reunat ovat vain hieman kiinteytyneet. Anna jäähtyä ennen siirtelyä, lämpimät cookiet hajoavat herkästi.
 
 
Vinkit:
 
1) Älä laita liikaa jauhoa; jos et omista vaakaa, mittaa tarkasti äläkä ravistele jauhoja tiiviisti mittaan.
2) Anna taikinan levätä jääkaapissa; muuten saat todella matalia littana-cookieita.
3) Älä litistä taikinapalloja!
4) Uskalla ottaa miltei raa'at cookiet pois uunista; reunat ovat vain hieman kiinteytyneet kun ne ovat valmiita.
 
 
 
* * *
 
 
 
 
 


 

 

 
Minttu- ja mansikkaleivokset
  • riittävyys: noin 16 leivosta
  • valmistusaika: aktiivinen noin 30 min + passiivinen 45 min
  • säilyvyys: pari, kolme päivää jääkaapissa
  • vuoka: noin 25x20 cm suorakulmainen vuoka leivinpaperilla vuorattuna

 
pohjataikina:
2,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g voita tai margariinia
1,25 dl vettä
0,5 dl maitoa
1 kananmuna
 
mansikkakuorrute:
1,5 dl mansikkatomusokeria
10 g voisulaa
maitoa
 
minttukuorrute:
1,5 dl tomusokeria
10 g voisulaa
maitoa
0,5-1 tl piparminttuaromia
vihreää elintarvikeväriä
 
koristelu:
noin 20 g = 1 rivi tummaa suklaata
mintunlehtiä
 
 
Leivo pohja. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kiehauta voi ja vesi kattilassa. Lisää voiseos, maito ja kananmuna kuivien aineiden joukkoon, sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan, tasoita pinta ja paista sitä 200 asteessa noin 25 minuuttia. Jätä jäähtymään kuorrutteen teon ajaksi.
 
Tee kumpikin kuorrute. Sekoita tomusokereiden joukkoon voisulat. Lisää molempiin kuorrutteisiin maitoa, kunnes kreemi on levittyvää. Jätä mansikkainen odottamaan ja mausta toinen mintulla ja värjää se vihreäksi. Leikkaa leivoslevy kahtia. Levitä toisen päälle mansikkakreemi ja toiselle minttukreemi. Kuorrutteesta ei tarvitse tehdä tasaista vaan rosoisuus on vain hyväksi.
 
Viimeistele leivokset. Leikkaa levyt leivoksiksi. Sulata tumma suklaa ja lusikoi se pakastepussin kulmaan. Leikkaa kulmasta todella pieni pala pois ja pursota minttuleivoksille suklaasydämet. Koristele mansikkaleivokset mintunlehdillä. Nosta leivokset hetkeksi ennen tarjoilua jääkaappiin, kreemi hieman kovettuu.
 
 
 
* * *
 
 
 
 
 
 
 
Suklaa-kinuskitarteletit
  • riittävyys: 12 pientä tai 6 normaalikokoista
  • valmistusaika: aktiivinen 1 h + passiivinen 3 h
  • säilyvyys: ainakin pari päivää jääkaapissa
  • vuoat: 12 silikonista muffinivuokaa tai 6 tartelettivuokaa
 
pohjataikina:
60 g voita tai margariinia
0,5 dl tomusokeria
1 pieni kananmuna
0,5 tl vanilja-aromia tai 1 tl vaniljasokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
 
kinuskitäyte:
1 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
 
suklaakuorrute:
50 g tummaa suklaata
0,5 dl kuohukermaa
 
 
Valmista pohjat. Vatkaa voi ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmuna sekä vanilja ja vatkaa hyvin. Lisää vehnäjauhot ja vatkaa pienimmällä teholla vain sen verran, että ainekset sekoittuvat. Kiedo taikina kelmuun ja anna sen levätä vähintään tunnin jääkaapissa.
 
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Jaa taikina 12 osaan ja pyörittele niistä pallot. Voitele vuoat kevyesti. Litistä jokaiseen vuokaan taikinapallo. Tasoittele taikina vuoan pohjalle ja hieman reunoille. Paista pohjia noin 10-12 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä.
 
Tee täyte pohjien paistuessa. Sekoita kerma ja fariinisokeri kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä seosta välillä sekoitellen noin 10 minuuttia. Valmis kinuski on hieman paksuuntunut. Se kuitenkin paksunee vielä jäähtyessäänkin.
 
Jäähdytä sekä täyte että pohjat. Irrota jäätyneet pohjat vuoistaan ja täytä kinuskilla. Nosta jääkaappiin noin tunniksi jähmettymään.
 
Kuorruta ja viimeistele. Pilko suklaa kuumuuden kestävään kulhoon. Kuumenna kerma kiehuvaksi ja kaada suklaan päälle. Sekoittele varovasti, kunnes suklaa sulaa. Sekoita kuorrute tasaiseksi ja jaa se yhä lämpimänä leivoksille. Levitä kuorrute varovasti leivosten päälle.

Anna leivosten jähmettyä jääkaapissa vielä likemmäs tunnin ennen tarjoilua.
 
 
 
* * *
 
 
 
 

 
 
 
Simppeli vanilja-raparperikakku
  • riittävyys: noin 6-8 palaa
  • valmistusaika: aktiivinen 45 min + passiivinen 45 min
  • säilyvyys: pari, kolmekin päivää jääkaapissa kuvun alla
  • vuoka: halkaisijaltaan 15 cm vuoka voideltuna ja korppujauhotettuna

kakkupohja:
2 kananmunaa
0,5 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta

raparperihilloke:
400 g raparperia
2 rkl sokeria
tilkka vettä

vaniljakreemi:
250 g = 4 dl tomusokeria
50 g voita tai margariinia
1-2 rkl maitoa
1 tl vaniljasokeria

koristeluun:
raparperin kuorisuikaleita


Aloita tekemällä hilloke. Kuori ja pilko raparperit, säästä osa puhtaista kuorista koristeluun. Laita kattilaan sokeri, tilkka vettä ja raparperit. Keitä raparperia kunnes se hajoaa hillokkeeksi. Kaada hilloke siivilään, jotta ylimääräinen neste valuu pois. Anna jäähtyä laakeassa astiassa.
 
Leivo kakkupohja. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun vatkaimen jälki pysyy hetken vaahdossa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon varovasti käännellen. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista 175 asteessa noin 20-25 minuuttia, kunnes tikkuun ei tartu enää taikinaa. Anna jäähtyä kymmenisen minuuttia. Vedä sitten reunat lastalla irti vuoasta ja kumoa kakku. Jätä vuoka päälle, jottei kakku kuivahda. Anna jäähtyä rauhassa.
 
Täytä kakku. Tee kreemi: Sekoita tomusokeri ja rasva murumaiseksi seokseksi. Lisää maitoa, kunnes kreemi on levittyvää. Mausta vaniljalla. Halkaise kakkupohja kolmeen osaan. Nosta yksi pohjista tarjoilulautaselle, levitä sille puolet raparperihillokkeesta ja kolmasosa kreemistä. Nosta seuraava pohja päälle, levitä sille loppu hilloke ja puolet lopusta kreemistä. Nosta viimeinenkin pohja ja levitä sen päälle loppu kreemi.
 
Viimeistele kakku. Asettele raparperin kuorista syntyneitä suikaleita (kavenna tarvittaessa) kakun päälle ja tarjoile.

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Honey cake for honey day

Vanhempieni 21. hääpäivä oli eilen. Viime viikonloppuna tuli mietiskeltyä sopivaa hunajaleivonnaista Kinuskikissan haasteeseen sekä hääpäiväkakkua, ja lopulta suunnitelmat yhdistyivätkin. Onko parempaa kakkua hääpäiväksi kuin honey cake?
 
Tästä innostuneena lähdin kehittelemään hunajateemaan ja vanhempieni hääpäivään sopivaa kakkua. Lopputulos oli herkullinen: pohja oli inkiväärisen suklainen, täytteenä raparperihilloketta ja kuorrutteena hunajalla makeutettua kermavaahtoa. Kokosin kakun sopivan malliseen kulhoon ja niin kakusta tulikin mehiläispesä!
 
Koristelu vihjaili somasti hääpäivää. Kakun päälle pääsivät kaksi isompaa mehiläistä – vanhempani – ja reunoilla lenteli pieniä mehiläisiä, eli minä ja sisarukseni. Olin todella tyytyväinen kakkuun niin ulkonäöllisesti kuin maullisestikin. Plussana kaiken lisäksi kakku on gluteeniton!
 
Ps. Tämä viikko on näköjään mennyt hieman kakkupainotteiselle linjalla, mutta toisaalta haittaako se... Joka tapauksessa sunnuntaina ollaan jo suolaisen äärellä!
 
 
 
 
 

 
 
 
 

Honey cake for honey day
  • riittävyys: noin 12 palaa
  • valmistusaika: aktiivinen noin 1-2 h + passiivinen väh. 1 h
  • säilyvyys: kolmisen päivää jääkaapissa kuvulla suojattuna
  • vuoka: leivinpaperilla vuorattu uunipelti


pohja:4 kananmunaa
0,75 dl sokeria
0,5 dl Hunajainen SAM hunaja & inkivääri
0,5 dl kaakaojauhetta
1,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

raparperihilloke:800 g raparperia
1-2 dl sokeria
tilkka vettä

hunajainen kermavaahto:5 dl vispikermaa
n. 2 rkl Hunajainen SAM hunaja & inkivääri
(keltaista elintarvikeväriä)

koristelu:keltaista sokerimassaa
valkoista sokerimassaa
pari palaa tummaa suklaata

 
Aloita tekemällä täytteen raparperihilloke. Kuori ja pilko raparperit. Laita ne kattilaan yhdessä vesitilkan kanssa, lisää 1 dl sokeria. Keitä raparperia kannen alla noin puoliteholla, kunnes raparperi hajoaa hillokkeeksi. Laita hilloke valumaan siivilään, jotta ylimääräinen neste poistuu. Siirrä laakeaan astiaan ja jätä jäähtymään.
 
Leivo pohja. Vaahdota munat, sokeri ja hunaja kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi vaahtoon. Kääntele taikina varovasti tasaiseksi. Kaada se pellille ja tasoita pinta. Paista 220 asteessa noin 10-12 minuuttia. Kumoa kääretorttulevy heti sokeroidulle leivinpaperille. Irrota pohjaa vasten ollut leivinpaperi ja peitä levy liinalla. Jätä jäähtymään.
 
Kokoa kakku. Vaahdota kerma ja mausta se hunajalla. Ota puolet siitä sivuun kuorruttamista varten. Vuoraa isohko kulho kelmulla. Leikkaa kakkulevystä pohjan kokoinen pala. Laita pala kulhon pohjalle, levitä päälle hilloketta ja nokare kermavaahtoa. Kokoa kakku näin. Osa kakun pohjakerroksista täytyy koota pienemmistä paloista, mutta se ei valmiissa kakussa näy. Omassa kakussani oli neljä täyteväliä eli viisi kakkupohjakerrosta. Peitä täytetyn kakun pinta kelmulla ja nosta jääkaappiin vetäytymään mielellään tunniksi.
 
 
 
 
Kakun levätessä ehtii tekemään sokerimassamehiläiset. Muotoile keltaisesta sokerimassasta mehiläisille vartalot. Tee valkoisesta pienet siivet kullekin mehiläiselle. Sulata suklaa ja lusikoi se pienen pakastepussin kulmaan. Leikkaa kulmasta todella pieni pala pois ja pursota mehiläisille raidat ja silmät. Suklaalla voi kiinnittää myös siivet. Nosta mehiläiset jääkaappiin odottamaan pesänsä valmistumista.
 
Viimeistele kakku. Kumoa kakku tarjoilulautaselle ja poista kelmut. Värjää loppu kermavaahto halutessasi vaalean kellertäväksi. Levitä kermavaahto kakun päälle ensin tasaiseksi. Lähde sitten tekemään kakkuun palettiveitsellä mehiläispesän näköä vetämällä ”uomia”. Nosta mehiläiset kakun päälle vasta juuri ennen tarjoilua.
 
 
 
Yhteistyössä
hunajainensam_logo
 

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Prince regent -kakku

Prince regent on hieno suklaakakku, jossa on kahdeksan kerrosta. Se leivottiin ensimmäisen kerran vuonna 1886 Luitpoldille, Baijerin prinssiregentille. Kakun valmisti hovin kondiittori, ja sen kerrokset symboloivat Baijerin kahdeksaa hallintoaluetta.
 
Löysin reseptin yhdestä suklaakirjastani. Kirjan kuva oli kovin vaatimaton - leikkauspintaa ei näkynyt, joten kerrokset jäivät pimentoon. Haastetta kaivatessani lähdin käymään reseptiä läpi ja toteutin sen omalla tavallani. Perheeni kehui kakkua aivan tavattoman paljon. Kyllä se minunkin mielestäni oli ihanaa, parasta kakkua pitkään aikaan. Pehmeiden, ohuiden kakkupohjien ja suklaakreemin liitto oli täydellinen, ja samettinen suklaakuorrute viimeisteli sen.
 
Kirjassa koristeluun käytettiin puolikkaita saksanpähkinöitä, mutta niiden puutteessa viimeistelin omani pähkinärouheella.
 
 
 
 
 

 
 
 
 
Prince regent -kakku
  • riittävyys: 8 palaa
  • valmistusaika: aktiivinen 2 h + passiivinen 1 h
  • säilyvyys: ainakin kolmisen päivää jääkaapissa
 
kakkupohjat:
3 kananmunaa
2 tl vettä
100 g = 1 dl sokeria
ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria
45 g voita tai margariinia
75 g = 1 dl vehnäjauhoja
1,5 rkl perunajauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
 
täyte:
125 g tummaa suklaata
0,6 dl maitoa
125 g voita tai margariinia
100 g tomusokeria
 
kuorrute:
100 g tummaa suklaata
2 tl öljyä
 
koristeluun:
pähkinärouhetta
 
 
Aloita leipomalla kakkupohjat. Kakku valmistetaan kahdeksasta erikseen paistetusta kakkupohjasta. Ota esille neljä leivinpaperia ja piirrä jokaiseen kaksi 18 cm ympyrää.
 
Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Sulata voi. Kuumenna vesi ja vatkaa se keltuaisten kanssa vaahdoksi, noin 2 minuuttia. Vatkaa joukkoon kaksi kolmasosaa sokerista ja vaahdota kuohkeaksi. Lisää suola, vanilja ja voisula, kääntele sekaisin.
 
Vaahdota valkuaiset puhtaassa kulhossa pehmeäksi vaahdoksi. Lisää jäljelle jäänyt sokeri ja vatkaa kovaksi vaahdoksi.
 
Kääntele valkuaisvaahto keltuaisvaahtoon. Sekoita jauhot, perunajauho ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi kuivat aineet vaahtoon ja kääntele varovasti tasaiseksi taikinaksi. Jaa taikina kahdeksaan osaan. Lusikoi leivinpapereille ympyröihin taikinaa ja tasoita pinta varovasti lusikalla. Paista pohjia 180 asteessa/1 pelti tai kiertoilmalla 160 asteessa/2 peltiä 6-8 minuuttia, kunnes ne ovat vaalean kullankeltaisia. Anna jäähtyä rauhassa.
 
 
Tee täyte. Rouhi suklaa ja laita se kuumuutta kestävään kulhoon. Kuumenna maito kiehuvaksi pienessä kattilassa ja kaada se suklaan päälle. Sekoittele, kunnes suklaa on sulanutta ja seos tasaista. Vatkaa voi ja tomusokeri vaahdoksi. Kääntele joukkoon suklaaseos.
 
Varaa paras pohja päällimmäiseksi. Kokoa kakku suklaatäytteen ja kakkupohjien avulla, nosta paras pohja päällimmäiseksi. Laita kakku jääkaappiin kuorrutteen teon ajaksi.
 
 
Viimeistele kakku. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita joukkoon öljy. Kaada kuorrute kakulle sen ollessa vielä lämmintä. Levitä kuorrutetta ohut kerros päälle ja reunoille. Koristele pähkinärouheella. Jaa kakun pinta kevyesti kahdeksaan osaan ja anna kakun jähmettyä jääkaapissa vielä ennen tarjoilua.

Leikkaa kakku paloiksi ja tarjoile.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Kesäinen jäädykekakku

Kuten jo edellisestä postauksesta tuli esille, jääkaappimme hajosi. Sen vuoksi en ole voinut leipoa mitään kermaista tai muuten lämmölle herkkää. Päädyin tekemään helteiden vuoksi ihanan raikkaan jäädykekakun jälkiruoaksi. Kakku ei ole varsinainen jäädyke, mutta ei toisaalta jäädytetty juustokakkukaan, vaan jotain siltä väliltä. Se sopii kesään mahtavasti: uunia ei tarvitse lämmittää ja jälkiruoka on ihanan kevyt ja viilentävä. Jäädykekakku on myös helppo tehdä juhliin vaikka jo viikkoa etukäteen.
 
Lähdin rakentamaan kokonaisuutta raikkaan jälkiruoan toivossa. Päädyttyäni jonkinlaiseen jäädytettyyn kakkuun halusin tehdä siitä kaksikerroksisen. Pieneen varajääkaappiin katsottuani päätin hyödyntää kakussani sitruunan, mansikkahillon lopun ja mascarponen. Siitä kakku alkoi rakentua. Kakun toinen kerros on raikkaan sitruunainen, kun taas toinen viehättää makealla valkosuklaalla. Maut osuivat aivan nappiin!
 
Mascarponea saa nykyään myös laktoosittomana, mutta sitä ei aina kaupoissa ole. Sen voi korvata maitorahkalla tai maustamattomalla tuorejuustolla.
 
 
 
 
 
 
 


 
 
 
Jäädytetty mansikka-valkosuklaakakku
  • riittävyys: noin 8 palaa
  • valmistusaika: aktiivinen 20 min + passiivinen noin 4 h
  • säilyvyys: monta viikkoa pakastimessa
  • vuoka: pitkänomainen leipävuoka kelmulla vuorattuna
 
keksipohja:
100 g digestive- tai kaurakeksejä
50 g voita tai margariinia
 
jäädyke:
2,5 dl flora vispiä
250 g mascarponea (tai tuorejuustoa/maitorahkaa)
75 g valkosuklaata
1-2 dl mansikkahilloa tai -survosta
1 sitruunan mehu
 
koristeluun:
mintunlehtiä
valkosuklaata
 
 
Aloita keksipohjasta. Murskaa keksit tehosekoittimessa tai kaulimella/lihanuijalla muovipussissa. Sulata voi ja sekoita keksimurskan joukkoon. Jätä odottamaan.
 
Tee jäädykemassa. Sulata valkosuklaa. Vaahdota kerma ja sekoita sen joukkoon mascarpone. Jaa seos kahteen kulhoon. Sekoita toiseen valkosuklaasula ja toiseen mansikka sekä sitruunamehu. Kaada mansikkaseos pohjalle ja valkosuklaaseos päälle. Taputtele viimeisenä keksimurska kevyesti päälle. Pakasta vähintään neljä tuntia.
 
Viimeistele jäädykekakku. Kumoa kakku vuoastaan ja irrota kelmu. Rouhi valkosuklaata ja ripottele sitä kakulle. Viimeistele mintunlehdillä. Anna kakun pehmetä huoneenlämmössä hetki ennen tarjoilua.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Mansikkatäytekakku juhliin

Tänään päivällä tuttuni tuli hakemaan tilatut juhlatarjottavat. Sain aika vapaat kädet leivonnaisten suunnittelussa. Tarjottavien ei tarvinnut olla mitenkään erikoisia, päätoiveena oli mansikkakakku. Päädyin tekemään fetamuffineita (tällä ohjeellani, laitoin oliivin tilalle fetaa), suklaa-kinuskitarteletteja ja melko perinteisen mansikkakermakakun.
 
Kakun täytteeksi laitoin sitrusmarinoituja mansikoita ja valkosuklaista rahka-kermavaahtoa. Kuorrutin kakun kermavaahdolla ja koristelin suklaalla ja mintulla. Ulkonäköön oli todella tyytyväinen!
 
Pieniä ongelmia toi jääkaappimme. Tein tarteletit ja kakkupohjan perjantaina, ja muffinit ja kakun viimeistelyn hoidin lauantaina. Jääkaappimme sanoi itsensä irti ja lämpeni, joten jouduin siirtymään kakkuineni naapuriin (kiitos heille!). Siitä selvittiin, mutta hiukan harmitti jääkaapin hajoaminen juuri pahimpaan aikaan... Kakun evakuoinnista johtuen otin kuvat puhelimellani, pahoittelut laadusta.
 
 
 
 

 
 

 

 
 


 
Mansikkatäytekakku sitruunalla ja valkosuklaalla
  • riittävyys: noin 15 palaa
  • valmistusaika: aktiivinen noin 2-3 h + passiivinen 2 h
  • säilyvyys: Pohja säilyy kelmun sisällä jääkaapissa pari päivää, ja sen voi myös pakastaa. Kuorrutettu kakku säilyy pari päivää jääkaapissa ilman kupua.
  • vuoka: halkaisijaltaan 24 cm vuoka voideltuna ja korppujauhotettuna 
 
sitrusmarinoidut mansikat:
1 l mansikoita
1 sitruunan mehu
1 rkl sokeria
 
pohja:
5 kananmunaa
(2 dl) sokeria
(2,5 dl) vehnäjauhoja
(0,5 dl) perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
 
kostutus:
1 sitruunan mehu + vettä, yht. 1,5 dl
 
täyte ja kuorrute:
75 g valkosuklaata
4 dl flora vispiä
250 g maitorahkaa
2 rkl sokeria
 
koristeet:
20 g tummaa suklaata
mintunlehtiä
 
 
 
Aloita marinoimalla mansikat. Viipaloi mansikat. Lisää mansikoiden joukkoon sitruunamehu ja sokeri. Jätä marinoitumaan jääkaappiin.
 
 
Leivo pohja. (Jos et omista vaakaa, käytä suluissa olevia määriä.) Laita kulho vaa'an päälle ja käynnistä vaaka. Sen pitäisi näyttää nollaa. Riko munat kulhoon ja ota paino ylös. Kerro paino luvulla 0,7 - näin saat sokerimäärän grammoina. Lisää sokeri munien kanssa vatkauskulhoon. Jauhoja laitetaan yhteensä sama määrä kuin sokeriakin - siis grammoina. Laita perunajauhoja noin yksi neljäsosa ja loput vehnäjauhoja.
 
Esim. Kulhoon rikottujen munien paino on 300 g. Sokeria tarvitaan 300 g x 0,7 = 210 g. Myös jauhoja tarvitaan 210 g. Perunajauhoja laitetaan noin yksi neljäsosa, tässä tapauksessa vaikkapa 30 g. Loput laitetaan vehnäjauhoja.
 
Sekoita jauhojen joukkoon leivinjauhe. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi ja paksuksi vaahdoksi. Sihtaa kuivat aineet siivilän läpi ja sekoita ne varovasti lastalla nostellen vaahtoon. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista 175 asteisen uunin alatasolla noin 35-40 minuuttia, kunnes tikkuun ei jää taikinaa. Anna kakkupohjan jäähtyä 5 min ja kumoa se sitten varovasti. Peitä kakku vuoallaan ja anna jäähtyä kokonaan.
 
 
Täytä kakku. Sulata valkosuklaa. Vaahdota vispikerma. Ota puolet vaahdosta talteen kuorruttamista varten. Sekoita lopun joukkoon rahka ja valkosuklaa. Halkaise kakku kolmeen osaan. Laita yksi pohjista vuokaan ja kostuta. Levitä pohjalle puolet rahkavaahdosta ja mansikoista. Nosta toinen pohja päälle, kostuta ja levitä sille loppu rahkavaahto sekä mansikat. Nosta viimeinenkin kostutettu pohja päälle ja laita kakku jääkaappiin.
 
 
Kuorruta ja koristele. Sekoita lopun kermavaahdon joukkoon sokeria maun mukaan. Kumoa kakku tarjoilualustalle ja levitä loppu vaahto kakun päälle ja sivuille. 
 
Sulata tumma suklaa. Lusikoi suklaa pakastepussin kulmaan ja leikkaa kulmasta pieni pala pois. Pursota suklaasta raidat kakun päälle. Viimeistele asettelemalla mintunlehtiä kakulle.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Se paras tiikerikakku

Näin heti aluksi on hyvä todeta, että kakku oli parasta koskaan tekemääni tai maistamaani tiikerikakkua. Siis todella. Se oli niin pehmeää, kuohkeaa ja suussa sulavaa. Ja samaan hengen vetoon on myös hyvä kertoa, että resepti on Eric Lanlardin kirjasta Totally chocolate.
 
Olen vihdoin tainnut löytää leipurin, jonka kanssa olen täysin samalla aaltopituudella. Olen nyt kokeillut kolmea Lanlardin reseptiä, ja ne kaikki ovat olleet täysin omaa luokkaansa. Niissä resepteissä on kaikki palikat kohdallaan. Usein puhtaat raaka-aineet ja yksinkertaisuus nousevat pintaan. Suurin juttu on kuitenkin suklaa. Se taitaakin selittää kaiken, eikö?
 
 
 
 

 

 
 
 
 
 
Suklaa-vaniljatiikerikakku
  • riittävyys: noin 10-15 palaa
  • valmistusaika: aktiivinen noin 40 min + passiivinen 1 h
  • säilyvyys: ainakin kolmisen päivää jääkaapissa, vanhetessaan kuivahtaa
  • vuoka: noin 21x11 cm leipävuoka; pohjalle leivinpaperi ja reunoille rasvaa
 
125 g voita tai margariinia sulatettuna
125 g tummaa suklaata rouhittuna
5 munaa eroteltuina
125 g = 1,5 dl sokeria
125 g = 2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilja-aromia tai 1 rkl vaniljasokeria
 
 
Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa välillä sekoitellen. Vaahdota keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon voisula. Sihtaa lopuksi mukaan jauhot ja leivinjauhe, sekoita varovasti tasaiseksi.
 
Jaa taikina kahteen kulhoon. Lisää vanilja toiseen ja suklaasula toiseen taikinaan. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää puolet valkuaisvaahdosta toiseen taikinaan ja puolet toiseen, kääntele tasaiseksi.
 
Laita vuoan pohjalle kolmasosa vaaleasta taikinasta, sitten puolet tummasta, puolet lopusta vaaleasta, loput tummasta ja päälle vielä loppu vaalea taikina. Pistele kakkua haarukalla, jotta raitakuvio syntyy.
 
Paista kakkua 180 asteessa noin 45 minuuttia, kunnes tikkuun ei tartu enää taikinaa. Anna kakun jäähtyä kymmenisen minuuttia ennen kumoamista. Kumoa kakku sitten ja jäähdytä kokonaan.