torstai 2. huhtikuuta 2015

Sitruunainen mantelipiiras

Tämä piirakka ei vaadi tekijältään juurikaan taitoa, sillä se valmistuu käden käänteessä. Mantelijauhe tekee pohjasta aivan uskomattoman mehevän. Piirakan voi tehdä hyvin jo tarjoilua edeltävänä päivänä, mehevyys ei katoa minnekään. Näissä tunnelmissa toivotankin ihanaa ja aurinkoista pääsiäistä!
 
 
 
 
 
 
Sitruunainen mantelipiiras
  • riittävyys: noin 10 palaa
  • valmistusaika: aktiivinen noin 30 min + passiivinen 45 min
  • säilyvyys: pari, kolme päivää jääkaapissa
  • vuoka: noin 20-22 cm halkaisijaltaan oleva kakkuvuoka voideltuna ja korppujauhotettuna
 
pohjataikina:
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl mantelijauhetta
2 dl sokeria
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g voita tai margariinia
1,25 dl vettä
0,5 dl maitoa
1 kananmuna

kuorrute ja koristelu:
2 dl tomusokeria
sitruunamehua
halutessasi keltaista elintarvikeväriä
20 g tummaa suklaata


Leivo pohja. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kiehauta voi ja vesi kattilassa. Lisää voiseos, maito ja kananmuna kuivien aineiden joukkoon, sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista sitä 200 asteessa noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä muutama minuutti ja kumoa. Käännä oikein päin ja jätä jäähtymään kuorrutteen teon ajaksi.

Kuorruta piiras. Sulata tumma suklaa ja jätä odottamaan. Sekoita tomusokerin joukkoon sitruunamehua kunnes kuorrute on sopivan paksuista. Värjää halutessasi. Levitä kuorrute piiraan päälle. Valuta tumma suklaa spiraaliksi kuorrutteen päälle ja vedä ohuella veitsellä tai tikulla piiraan ulkoreunoilta keskelle, jotta saat kauniin marmoroinnin. Anna piiraan jähmettyä ja jäähtyä vielä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)