maanantai 25. elokuuta 2014

Apple pie

Apple pie eli amerikkalainen omenapiirakka on melko legendaarinen leivonnainen. Reseptin erilaisia muunnoksia on yhtä monta kuin tekijöitäkin, mutta se ei leivontaa haittaa. Jokainen voi muokata tästä piirakasta omanlaisensa. Silti on ilmeistä, että alkuperäinen apple pie on kannellinen piirakka, jonka täyte on tehty omenasta. Tähän piirakkaa voi käyttää ne puoliraa'atkin omenat, sillä omenatäyte pehmenee paistuessaan.
 
 
 
 
 
Apple pie
  • riittävyys: 8-12 palaa
  • valmistusaika: aktiivinen 1 h + passiivinen noin 40 min
  • säilyvyys: ainakin kolmisen päivää jääkaapissa
  • vuoka: halkaisijaltaan noin 27 cm piirakkavuoka voideltuna
pohja:
220 g = 4 dl vehnäjauhoja
25 g = 0,25 dl sokeria
150 g voita tai margariinia
0,5 dl vettä
 
täyte:
1 kg omenoita (noin 10 keskikokoista tai 16 pientä (suomalaista) omenaa)
1 sitruunan mehu (noin 0,5 dl)
1,5 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
15 g = 1,5 rkl vehnäjauhoja
90 g = 1 dl sokeria
 
 
Leivo ensin pohja. Sekoita jauhot, sokeri ja voi joko monitoimikoneessa tai sormin nyppimällä. Seoksesta pitäisi tulla ryynimäistä. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan levätä jääkaapissa täytteen teon ajan.
 
Tee omenatäyte. Pese omenat ja poista niistä siemenkodat, kuutioi. Sekoita omenakuutioiden joukkoon sitruunamehu, kaneli, vaniljasokeri, jauhot sekä sokeri.
 
Kokoa piirakka. Laita tässä vaiheessa uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Ota puolet taikinasta ja taputtele se piirakkavuoan pohjalle ja melko korkealle reunoille. Levitä omenatäyte taikinan päälle. Kauli loppu taikina kelmun päällä hieman piirakkavuokaa isommaksi pyöreäksi levyksi. Kumoa levy piirakalle. Leikkaa ylimääräiset reunataikinat pois ja nipistä reunat kiinni. Itse koristelin piirakan lopusta reunataikinasta tehdyillä koristeilla - omenalla ja lehdillä.
 
Paista piirakkaa 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 35 minuuttia, kunnes pinta on saanut hieman väriä. Tarjoile vaniljavaahdon kera haaleana tai jääkaappikylmänä.
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)