keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Sokerimassalla kuorrutettu kakku

Tein vanhempieni 20-vuotishääpäivän kunniaksi sokerimassakakun. Koristeet kertovat hyvin vanhemmista. Isäni harrastaa suunnistusta, äitini pitää (erityisesti mustista) hevosista. Sokerimassalla kuorruttaminen on melko haastavaa, kun mittari näyttää yli kolmeakymmentä. Massa on hyvin tarttuvaa tällä säällä. Onneksi kakku miellytti vanhempiani!
 
Käytin kukkiin kukkamuottia, hevosiin piparkakkumuottia ja suunnistusrastit tein vapaalla kädellä. Hevoset ja mustat kukat tein valmiiksi mustasta sokerimassasta. Suunnistusrasteihin ja kukkiin käytin kuorrutteen reunapaloja, joista värjäsin osan elintarvikevärillä oranssiksi. Sinun ei tarvitse tehdä samanlaisia koristeita taikka käyttää valkoista sokerimassaa! Ruokakaupoista löytyy nykyisin monen väristä sokerimassaa. Jos olet epävarma taidoistasi, käytä kuorrutteeseen 500 g sokerimassaa. Kuorrutteesta tulee paksu, mutta se ei repeä niin helposti. Itse käytin vain 250 g sokerimassaa, sillä en pidä kovin paksusta sokerimassakuorrutteesta ja olen tehnyt massalla kuorrutettuja kakkuja ennenkin. Jämäpaloista saa hyviä koristeita! Jos sokerimassaa jää yli kuorrutteesta ja koristeista, tee ylijäämistäkin koristeita. Säilö ne rasiaan ja käytä tarpeen vaatiessa. Jos koristeiden pitää olla leikattavia, ne on pakko tehdä lähellä kakun tarjoilua - näin ne pysyvät pehmeinä.
 
Jäikö kysyttävää? Jos jäi, laita kommenttia!
 
 
 
 
 
 
 
Sokerimassakakku
  • riittävyys: noin 12 palaa
  • valmistusaika: aktiivinen noin 2 h + passiivinen noin 2 h
  • säilyvyys: Pohja säilyy kelmun sisällä jääkaapissa pari päivää, ja sen voi myös pakastaa. Kuorrutettu kakku säilyy päivän, pari jääkaapissa ilman kupua.
  • vuoka: halkaisijaltaan noin 24 cm pyöreä kakkuvuoka voideltuna ja korppujauhotettuna
  • vinkki: Kakun voi valmistella helposti juhliin: Tee ensimmäisenä päivänä pohja ja säilytä se jääkaapissa. Täytä kakku toisena päivänä. Kolmantena, juhlapäivänä, kuorruta kakku sokerimassalla.
 
pohja:
4 kananmunaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
 
täyte:
100 g = 2 dl raparperinpaloja
500 g = litra mansikoita (pakastetutkin käyvät sulatettuina)
2 dl vispikermaa
250 g maitorahkaa
2 rkl sokeria
 
kuorrutus:
250-500 g sokerimassaa
 
 
 
Leivo pohja. Laita kulho vaa'an päälle ja käynnistä vaaka. Sen pitäisi näyttää nollaa. Riko munat kulhoon ja ota paino ylös. Kerro paino luvulla 0,7 - näin saat sokerimäärän grammoina. Lisää sokeri munien kanssa vatkauskulhoon. Jauhoja laitetaan yhteensä sama määrä kuin sokeriakin - siis grammoina. Laita perunajauhoja noin yksi neljäsosa ja loput vehnäjauhoja.
 
Esim. Kulhoon rikottujen munien paino on 200 g. Sokeria tarvitaan 200 g x 0,7 = 140 g. Myös jauhoja tarvitaan 140 g. Perunajauhoja laitetaan noin yksi neljäsosa, tässä tapauksessa vaikkapa 30 g. Loput laitetaan vehnäjauhoja.
 
Sekoita jauhojen joukkoon leivinjauhe. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi ja paksuksi vaahdoksi. Sihtaa kuivat aineet siivilän läpi ja sekoita ne varovasti lastalla nostellen vaahtoon. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista 175 asteisen uunin alatasolla noin 30-35 minuuttia, kunnes tikkuun ei jää taikinaa. Anna kakkupohjan jäähtyä 5 min ja kumoa se sitten varovasti. Peitä kakku vuoallaan ja anna jäähtyä kokonaan. Kakkupohja on helpompi leikata jääkaappikylmänä, joten voit hyvin tehdä sen jo edellisenä päivänä.
 
 
Tee täyte. Laita raparperi kuumennuksen kestävään kulhoon ja kuumenna paloja mikrossa täysteholla minuutti. Jos palat ovat jo pehmenneet, ne ovat valmiita. Jos ne ovat vielä kovia, jatka kuumentamista 30 sekunnin jaksoissa. Survo pehmeät raparperinpalat ja anna survoksen jäähtyä.
 
Survo mansikat ja sekoita soseet keskenään. Vaahdota kerma ja lisää vaahdon joukkoon sekä rahka että sokeri. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Nosta pohja tarjoilulautaselle. Levitä sille puolet survoksesta ja survoksen päälle yksi kolmasosa kermavaahdosta. Nosta toinen pohja päälle ja käytä loppu survos sille. Levitä lopusta kermavaahdosta puolet täytteeseen. Nosta viimeinen pohja päälle ja levitä loppu kermavaahtoseos kakun päälle ja reunoille ohueksi kerrokseksi. Nosta kakku jääkaappiin.
 
 
Kuorruta kakku. Mittaa sokerimassaympyrän koko langan avulla: Pidä langanpäätä kakun alareunassa ja vie lanka kakun yli toiseen alareunaan. Kauli sokerimassa leivonta-alustan, kelmun tai leivinpaperin päällä sopivan kokoiseksi ympyräksi. Käytä tarvittaessa apuna tomusokeria, jos massa meinaa tarttua kiinni. Nosta tai kumoa kaulittu massa kakun päälle tasoittele käsillä kuorrutetta sileäksi. Oio reunojen rypyt varovasti venyttämällä sokerimassakuorrutetta alaspäin. Koristele kakku halutessasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)