keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kirpeän sitruunaiset bebet

Sitruunabebet ovat kirpeitä ja vähemmän makeita kuin alkuperäiset bebe-leivokset. Täytteenä on itse tehtyä sitruunatahnaa, jonka hapokkuutta taittaa makea tomusokerikuorrute. Sitruunabebet sopivat ihanasti kevääseen värinsä ja pirteytensä ansiosta. Ne sopivat erityisen hyvin myös pääsiäisen kahvipöytään.
 
Ajatus sitruunaisista bebeistä on vaivannut mieltäni jo jonkin aikaa. Erittäin suklaisen ja makean dobos-kakun jälkeen sitruunaisuus oli paikallaan. Pohjat tein melkein alkuperäisellä tavalla, vain hieman muokaten. Täytteeksi ajattelin jotain lemon curdin tapaista sitruunatahnaa. Lemon curd -ohjeiden pohjalta sävelsin omani, jonka sitruunainen kirpeys on täydellistä. Kuorrutteen päätin tehdä melko samoilla linjoilla alkuperäisten bebejen kanssa. Ensin ajattelin sitruunaista kuorrutetta, mutta pelkäsin sitruunan valtaavan koko makumaailman. Päädyin perinteiseen tomusokeri-vesikuorrutteeseen, jonka värjäsin keväisen keltaiseksi.

 
 
 
 
 
Sitruunaiset bebet
  • riittävyys: 12 leivosta
  • valmistusaika: noin 2 h
  • säilyvyys: noin 2-3 päivää jääkaapissa
  • vuoat: silikoniset tai paperiset muffinivuoat hyvin voideltuna
 
pohjat:
100 g voita tai margariinia
2 rkl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
 
sitruunatahna:
1 sitruuna
1 muna
2 rkl sokeria
20 g voita tai margariinia
 
kuorrute:
2 dl tomusokeria
1-2 rkl vettä
keltaista väriainetta
 
 
Aloita tekemällä sitruunatahna: Pese sitruuna hyvin. Raasta siitä kuori (noin 1 rkl) ja purista mehu (noin 0,5 dl). Laita sitruunankuori, -mehu, muna ja sokeri kattilaan. Kuumenna koko ajan vispaten kiehuvaksi. Ota pois levyltä ja laita jääkaappiin jäähtymään.
 
Tee pohjat sitruunatahnan jäähtyessä. Sekoita voi ja sokeri voimakkaasti sekaisin lusikalla. Lisää muna, kun seos on miltei vaahtoutunut. Lisää lopuksi jauhot. Jaa taikina 12 vuokaan. Taputtele taikinapalat vuokien pohjalle ja hieman reunoille. Paista 175 asteessa 12-15 minuuttia. Anna pohjien jäähtyä ja irrota ne sen jälkeen varovasti vuoistaan.
 
Täytä jäähtyneet pohjat sitruunatahnalla ja laita ne sen jälkeen jääkaappiin jähmettymään noin tunniksi.
 
Sekoita tomusokeri, väriaine ja 1 rkl vettä. Lisää tarvittaessa lisää tomusokeria tai vettä. Valuta kuorrute pohjien päälle. Kuorrute saattaa hieman sotkeutua täytteeseen sitruunatahnan pehmeyden vuoksi, mutta se ei ole vaarallista. Marmoroitunut pinta on tyylikäs ja ainutlaatuinen. Anna leivosten jähmettyä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.





 
 

Jos ihastuit sitruunabebeihin, kokeile myös sitruunaruutuja!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)