lauantai 4. tammikuuta 2014

Creme brulee


Tutustuin creme bruleeseen ravintolassa. Makuelämys oli upea, ja puolen vuoden päästä joulupaketista paljastui setti, joka sisälsi neljä annosvuokaa ja kaasupolttimen. Kokeilin tehdä vanukkaita, ja ne onnistuivat pienten mokien kanssa. Vanukkaat olivat hieman liian löysiä ja lahjaksi saatu kaasupoltin ei toiminut. Kaasupoltin palautettiin kauppaan, mutta kas vain: niitä ei enää myyty kyseisessä kaupassa, joten sain tilalle vain lahjakortin. Viime vuonna pyysin joululahjaksi taas creme brulee -settiä, vaikka kaasupolttimia yksinäänkin myydään. Sain kuin sainkin sellaisen. Nyt minulla on yhteensä 8 annosvuokaa, mikä on pelkästään hyvä juttu. Eilen kokeilin tehdä taas rakastamaani herkkua - ja maku oli aivan ihana. Nyt paistoin vanukkaita pidempään, ja koostumuksesta tuli sopiva. Rapea sokeri pinnalla täydensi kaiken. Ohje on erittäin helppo, eikä kaasupoltin ole ihan välttämätön. Uunissakin voi tehdä sokeri"kuorrutteen", grillivastusten alla - tosin rakenteesta ei tule aivan samanlainen.

 
 
 
Creme brulee
  • riittävyys: 4 annosta 
  • valmistusaika: 15 min + paisto 1 h + jäähtyminen väh. 4 h
  • säilyvyys: jääkaapissa noin 3 päivää
  • vuoat: 4 noin 10 cm halkaisijaltaan olevia annosvuokia

 2 dl kuohukermaa
1/2 dl maitoa
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 keltuaista

kuorruttamiseen n. 1 tl sokeria per vuoka

Pane uuni kuumenemaan 150 asteeseen. Mittaa kerma, maito ja sokeri kattilaan. Kiehauta seos ja nosta kattila liedeltä.
Vatkaa keltuaisten rakenne rikki. Kaada kuuma neste munien joukkoon koko ajan sekoittaen. Jaa seos uuninkestäviin vuokiin ja nosta vuoat uunipannuun, jossa on kuumaa vettä vuokien puoliväliin saakka.
 
Kypsennä vanukkaita 150 asteessa uunin alatasolla noin 60 minuuttia, kunnes vanukas on hyytynyt. Jäähdytä ja pidä jääkaapissa mielellään yön yli.

Ennen tarjoilua ripottele vanukkaiden päälle hienoa sokeria ohuehko kerros. Paahda sokeri ruskeaksi tohottimella eli kaasupolttimella, jos sellaisen omistat.
 
Sokerin käryyttäminen käy kyllä uunissakin: kuumenna grillivastukset kuumiksi ja nosta vanukasvuoat uuniin niiden alle. Jätä uuninluukku auki ja tarkkaile haukan katseella, ettei sokeri pala. Uuniversiossa vanukas lämpenee, mikä ei ole haitaksi. Kylmempi on kuitenkin ehkä vähän parempaa...
 

VINKKI: Käytä valkuaiset marenkeihin!

 
   

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :)