keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joululahjoja

Jouluaatto kului mukavasti kokkaillessa. Lahjat jaettiin illalla, ja osa niistä oli leivontaan ja käsitöihin liittyviä. Poimin tänne muutamia lahjoja, jotka liittyvät blogin teemaan.
 
 
Pienet vuoat ja kaasupoltin - esimerkiksi Creme Bruleiden tekoon. Odotan jo innolla, koska voin leipoa elämäni toiset Creme Bruleet...
 
 
 
Kuva kertoo jo paljon. Kansi on hauska, kuin suklaalevy. Kirja on täynnä uskomattoman herkullisia reseptejä. Suosittelen, vaikken olekaan vielä reseptejä testannut. Kuvat ovat kauniita ja ohjeet selkeitä. Kirjasta löytyy niin brownieita, keksejä, kuppikakkuja, kakkuja kuin muitakin suklaisia jälkiruokia.

 
 
Lekuen pursotinsetti, jossa on 6 suutinta. Tämä tulee varmasti käyttöön, kun leivon suklaakirjan reseptejä. :D
 
 
Askartelu- ja ompelukirja. Kirja vaikutta hyvältä, ohjeet olivat selkeitä ja kuvaohjeitakin löytyi.
 
 

Lahjakortti Antti Airioon - se ei varmasti jää nurkkiin lojumaan... :D



7 Suuri Käsityö -lehteä. Ihana lahja!
 
 
 
Mitä sinä sait joululahjaksi?

4 kommenttia:

  1. Siis aivan ihania lahjoja!! Ja samalla tarpeellisia, eli ei turhaa krääsää. Saamme varmaankin jossain vaiheessa lukea blogistasi, kun testaat suklaakirjan ohjeita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin itsekin lahjoista todella paljon! :)

      Ja kyllä, suklaakirjan reseptejä tulee julki blogiini...luultavasti jo tällä viikolla. :D

      Poista
  2. Olet saanut kyllä hienoja lahjoja! :) Hahah, sain itsekin melkein samanlaisen suklaakirjan! :)
    Toivottavasti ei haittaa, jos teen omaan blogiinikin samanlaisen postauksen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä tosi tyytyväinen lahjoihini. :) Tuo suklaakirja on aivan ihana, olen siitä jo brownie-ohjeen testannut....

      Ei tietenkään haittaa jos teet postauksen, on todella mukavaa nähdä sinunkin joululahjasi! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)