torstai 7. marraskuuta 2013

Karjalanpiirakat munavoilla


 
 
Tänään minulla oli kotitaloutta, ja käsittelimme Itä-Suomen ruokakulttuuria. Sen takia saimme tehdä ja syödä karjalanpiirakoita. Oikeastaan nämä ovat helppoja ja tunnissa valmiita. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun teen karjalanpiirakoita. Olin jotenkin saanut käsityksen , että tekeminen on työlästä. Mutta sitä se ei ole, joten kokeilkaa!
 
Reseptit on otettu kirjasta Taituri - Kotitalous 7-9.
 
Puuro kannattaa keittää hyvissä ajoin ennen leipomista, vaikka edellisenä päivänä.

Karjalanpiirakat 16 kpl

täyte:
3 dl vettä
2 dl puuroriisiä
7 dl maitoa
0,75 tl suolaa
 
pohjat:
0,5 dl vettä
0,5 tl suolaa
1 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sihtiruisjauhoja
1 rkl öljyä

voi-maitoseos:
0,75 dl maitoa
25 g voita tai margariinia
 
1. Sekoita riisi kiehuvaan veteen ja keitä noin 10 min. Lisää maitoa ja sekoita, kunnes puuro alkaa kiehua. Hauduta kannen alla vähäisellä lämmöllä kypsäksi. Sekoita välillä. Mausta puuro suolalla ja anna sen jäähtyä.
 
2. Sekoita kylmään veteen suola, jauhot ja öljy. Notkista taikina tasaiseksi käsin vaivaten jauhotetulla leivinalustalla.
 
3. Tee taikinasta tanko ja jaa se 16 osaan. Pyöritä palaset palloiksi, litistä kakkaroiksi ja peitä muovilla. Kaaviloi kakkaroista pyöreitä piirakankuoria, halkaisija noin 17 cm. Ripottele ruisjajuhoja kuorille ja pinoa ne päällekkäin.
 
4. Valmista piirakat yksi kerrallaa. Poista jauho kuoren päältä ja levitä kuorelle täytettä. Nosta reunat keskellä ja rypytä peukaloita ja etusormia käyttäen, jolloin piirakka saa muotonsa.
 
5. Pane piirakat pellille vieri viereen ja paista 250 asteessa uunin keskitasossa 15-20 minuuttia. Piirakat ovat valmiit, kun niissä on vähän väriä.
 
6. Kasta kypsät piirakat kuumaan maito-rasvaseokseen ja pane päällekkäin kulhoon pehmenemään. Peitä piirakat voipaperilla ja liinalla.
 
7. Tarjoa karjalanpiirakat munavoin kanssa.
 
Munavoi 16 pienelle karjalanpiirakalle
 
2 kananmunaa
25 g voita tai muuta haluamaasi rasvalevitettä
 
1. Keitä munia 10-12 minuuttia koon mukaan ja pane kylmään veteen jäähtymään.
 
2. Kuori munat ja hienonna haarukalla.
 
3. Sekoita kulhossa munat ja pehmeä voi.
 
4. Tarjoa esimerkiksi karjalanpiirakoiden kanssa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)