sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Appelsiini-suklaajuustokakku

Tai oikeammin appelsiini-suklaarahkajuustokakku, mutta se on liian pitkä sanahirviö. Pidän juustokakuista, vaikka yhdenkään reseptiä ei ole blogissani. En ole myöskään montaa kertaa juustokakkua tehnyt. Kuitenkin aikaisemmin tällä viikolla minulle tuli sellainen olo, että nyt on aika taas leipoa joku ihana juustokakku. Pitkän googlettelun jälkeen löysin Hayley's Cuisine -blogista ihanan kuuloisen ohjeen, jonka pohjassa oli kaakaota ja täytteessä appelsiinituorejuustoa. Olen käyttänyt sitruuna- ja appelsiinituorejuustoa, ja mielestäni niiden maku on mieto. Siksipä muuntelin hieman ohjetta. Tuorejuustoa minulla oli vähemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa, koska olin käyttänyt purkista hieman Kinuskisen maustekakun kuorrutteeseen. Alla olevat määrät ja aineet ovat niin miten minä tein, ja tuli todella ihanaa juustokakkua!
 
Juustokakku appelsiinin ja suklaan makuisena 20-24 cm irtopohjavuokaan
Pohja50 g margariinia
2 rkl sokeria
1 muna
2 rkl kaakaojauhetta
2 dl vehnäjauhoja

Täyte
150-200 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g maitorahkaa
1 appelsiini
0.75 dl sokeria
2 munaa

Vatkaa pehmeä margariini sekaisin sokerin kanssa ja lisää sitten muna. Sekoita joukkoon myös (sihdin läpi) kaakaojauhe sekä jauhot. Kaulitse muovikelmun välissä tai painele sellaisenaan voidellun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.

Notkista tuorejuusto. Pese appelsiini hyvin lämpimällä vedellä ja raasta sen kuori sekä purista mehu. Sekoita keskenään tuorejuusto, maitorahka, appelsiinin mehu ja kuoriraaste sekä sokeri. Sekoita täytteeseen huolellisesti munat ja kaada sitten vuokaan. Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Jäähdytä hyvin ennen tarjoilua.
 
Valmis taikina.
 
Taikina irtopohjavuokaan taputeltuna.


Rahka-juustokakku menossa uuniin.

Kakun kannattaa antaa ensin jäähtyä huoneenlämmössä
ja sitten jääkaapissa ainakin pari tuntia ennen tarjoilua.

3 kommenttia:

  1. Reseptien ja leivonnaisten nimeäminen on vähän rasittavaa. Toisaalta haluaisit luetella kaikki tärkeät ainesosat nimessä... mutta pitkät sanahirviöt eivät tunnu kovin fiksuilta kuitenkaan. :) Maitorahka on muuten yksi tuorejuustojen alatyyppi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta!
      Ja juu, maitorahka kuuluu tuorejuustoihin, mutta hassua on sitä tuorejuustoksi kutsua. :

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)