perjantai 4. lokakuuta 2013

Arjen nopeita: Lämpimät tonnikalaleivät paprikalla höystettynä

Tänään oli ihan mukava päivä, ei ainakaan ehtinyt tulla tylsää. Koulusta tullessani päätin, että tahdon hieman kokkailla. Kiirettä kyllä pitää, kun kokeisiin täytyy lukea, mutta äkkiäkö sitä pyöräyttää lämpimiä leipiä. Kurkkasin jääkaappiin ja kuiva-ainehyllyyn, ja käteeni osuivat paprika ja tonnikalapurkki. Pääraaka-aineet valittu, joten leipiä tekemään!
 
Lämpimät tonnikalaleivät paprikalla höystettynä 10 kpl, aika noin 40 minuuttia

10 ruisleipäpalaa
margariinia/rasvaa (käytin taas Keijua)
1 prk tonnikalaa
puolikas isosta paprikasta
n. 10 dl juustoraastetta (käytin Oltermannia ja Edamia)
1 kananmuna

Levitä ruisleivät pellille leivinpaperin päälle. Voitele leivät. Jaa tonnikala leiville ja levitä. Silppua paprika ja ripottele leiville. Sekoita keskenään juustoraaste ja kananmuna, levitä leipien päälle seosta. Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia, kunnes juustoseos alkaa hieman ruskistua. Anna jäähtyä hetki ja nauti!
 
En huomannut ottaa kuvaa, niin nopeasti katosivat viiden ihmisen suihin. :)
 
Hain tässä illalla naapurista koiran. Tein sille agilityradan ja sitten vähän kävelimme lähialueella. Nyt täytyykin mennä vielä lukemaan kokeisiin.
 
Mukavaa perjaintai-iltaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)