maanantai 23. syyskuuta 2013

Makaronilaatikkoa, salaattia ja puolukkarahkaa

Tekaisin tänään koko perheelle ruuan. Makaronilaatikko onnistui, ja puolukkarahka myös. Tosin eipä niihin kummoisia taitoja tarvitse! :D

Makaronilaatikko on n. 4:lle hengelle. Perheeseeni kuuluu kylläkin nirso pikkusiskoni, joka ei tykkää mistään lämpimästä ruuasta, joten kannattaa isontaa määriä hieman aikuisille/isonälkäisille tehdessään.


Makaronilaatikko neiti leipurin tapaan

5 dl pastaa
0,5 dl aurinkokuivattuja tomaatteja viipaloituna
0,5 - 1 dl aurajuustoa murusteltuna
200 g ruskistettua jauhelihaa eli toisinsanoen jääkaapista löytyvät jämät
n. 4 dl maitoa
2 munaa
oreganoa, paprikajauhetta, mustapippuria ja suolaa maun mukaan

Keitä pasta lähes kypsäksi. Kaada vuokaan munamaitoa lukuun ottamatta, sekoita. Sekoita munat ja maito sekaisin ja kaada vuokaan. Paista 200 asteessa 55-65 minuuttia kunnes munamaito on hyytynyt.

HUOM! Maito on "n. 4 dl", koska sekoitan ensin munat ja 3 dl maitoa sekä kaadan vuokaan, ja sitten lisään sen verran maitoa, että makaronit juuri ja juuri peittyvät.

Salaatti oli yksinkertaisesti salaatin lehtiä revittynä ja paprikapaloja.

Puolukkarahka

4 dl puolukoita
2,5 dl flora vispiä
1 prk maitorahkaa = 250 g
0,75 dl sokeria
1-2 tl vanilliinisokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi, ja survo puolukat. Sekoita kaikki aineet sekaisin ja tarjoile.

Oli viikonlopun jälkeen taas ihan mukava palata kouluun. :) Kokeita on nyt jo paljon, mutta pidän silti koulunkäynnistä.

Illemmalla tulee vielä joku leivontapostaus! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)